Terve kisut! Veikka taas täällä. Meillä jatkui suuri matolääkekahakka. Mie en suostunutkaan sit eile syömään minkää herkunkaa kans sitä yökkis-matolääkettä. Valtone söi, kun sen kävi surku Äippää, joka sai matolääke-kermaviilikastike pärskeet tukkaansa ja naamallensa. Mut miepäs en syöny, olin vaan tosi määrätietoinen. Mut sit tapahtu ihan hirveitä. Miäs-Ihmine tuli kotii ja rullas miut semmosen räsymaton sisälle, niin miun naama vaan pilkotti sieltä. Sitten se avas väkipakolla miun suun ja Äippä liipas voissa kieritellyn tabun miun suuhu. Sit Miäs-Ihmine piti miu suuta kii ja yritti kutitella kurkkua, et mie nielasisin sen. Mut enpäs nielly.

Kun Miäs päästi otteen irti, sylkäsin tabletin välittömästi lattialle. Arvatkaas mitä sit tapahtu? Ei, Ihmiset ei uskoneet et mie oli päättäny olla syömäti sitä lääkeällötystä, vaan piäni kisu-polo rullattii taas mattoo ja nyt Äippä liipas taas sen tabun miu suuhu ja ruiskutti vähä vettä perään. Ja voi hitsi ja harmi. Nielasin vahingossa sen ällötyksen.

Olin tosi loukkaantunu tommosen käsittelyn jälkeen. Ja en hurissukaa melkein tuntii. Ihmiset oli varkilla jo ihan kauhuissan, mut sit mie möngin Äipän viereen rapsuteltavaksi ja rupes väkisinkii taas hurisuttaa. Se hyvä homma täs kummiski oli, et miu ei taas tartte pitkää aikaa otta matolääkettä. Äippä kyl juputti, et seuraava kuuri hoidellaaki sit elläinlääkärin mömmöillä. Uskoisivat jo, et ei meillä mitään matoja ole. Tai vaikka oiskin, ne mitää lääkettä tartte, kuten suuri mietiskelijä Kolli Vincent, joskus aikaisemmin lausui. Se oli hianosti sanottu.

Mut nyt meen syämää raksuja ku eile en saanu yhtää niitä. Ja se jos mikä oli ihan kamalaa.

Parempaa päivänjatkoo kaikille! T:PikkuVeikkis