Kaaottisen viikon Suolakaivoksella pysäytti puhelinsoitto. Äkillisesti sairastunut Kollega ei enää palaa. Ei ole reilua. Miksi nuoren iloisen ja elämänhaluisen ihmisen pitää kuolla? Ei pysty käsittämään, että ihmistä jolle viikko sitten sanoi "heippa, huomiseen" ei tosiaankaan näe enää. Että ei enää ikinä rupatella ruokatauolla tai murpatella työasioista. Ei pysty käsittämään. 

Töistä ei tule mitään. Ei sitäkään vähää kuin normaalisti. Silmiä kirvelee. Miksi ihmeessä maailman pitää olla näin ilkeä ja epäreilu paikka. Muistutti taas ettei koskaan voi tietää milloin on viimeinen kerta, kun jonkun ihmisen tapaa.

-surullisin tunnelmin, Mörkönen-