Mä kuulin et monet ihmiset kirjottaa muistelmii, mis ne kertoo mitä kaikkee ne on tehny. Ihmiset harvo tekee mitää järkevää, joten jos ne kirjottaa muistelmii, ni on tän kissankin korkea aika alottaa sellaset.

No nii...
Mä synnyin viime syksynä maalla. Siel oli paljo kissoi ja mul oli kans sisko, mut se jäi auton alle. (Siks mä ulkoilen nykyään aina valjaissa ettei kukaa hölmö ajais mun yli). Emo oli ihan murheelline ja kanto siskon naapuritalon portaille ja nauku. Mut ei se naapurintäti, joka ain anto meil raksui, osannu kuitenkaa herättää siskoo. Jostai syystä Emo alko hylkii mua, vaik olin sillo tosi pieni viäl. Kylmäkin alko tulla ja sen talon minkä kissa mäkin olin Ihmiset puhu et mä varmaa paleltuisin koht ihan kuoliaaks kun mul ei ollu ku pentukarva viel. Sit toine noista mun Ihmisistä kuulin se ja soitti tolle toiselle Ihmiselle ja ne hyppäs heti autoo ja ampas maalle. Mut oli sillä aikaa vangittu semmosee tyhjää varastohuoneesee, etten mä karkais. Sit noi mun Ihmiset laitto mut kuljetuslaatikkoon ja niin mä sit muutin kaupunkii asuun.
Ekaks mä menin kaapin alle piiloon, mut sit toi pienempi Ihmine alko laittaa esiin kaikkee hyvää ruokaa ja heilutteli sellasta leluu mikä kiinnosti mua ihan kauheesti (lapsellista, mut olinkii sillo aika pieni, en ollu ees iha luovutusikäne). Niin mä sit funtsasin, et johan siä laatikon alla tulikii melkei vartti oltua ja olikii jo korkee aika tarkastaa uuden kodin palvelut.
Seuraavana aamuna mä sit hokasin (yhen pikkasen vahingon jälkee) et mulle oli varattu oma kissavessa ja niit hyvii ruokii tuli koko ajan lisää. Aika siistii.
Alotin sit heti Ihmisten koulutuksen. Se oli aika rankkaa nii pienelle kisulle. Mun piti esmes opettaa niille et kissa ei nuku missää kissapedillä vaan sängyllä tai sohvalla tai sylissä. Sit noi ihmiset risti mut Valtsuksi, ku ne luuli et mä oon kolli. Melkei heti ne tajus et mä oonkin tyttö ja niin mua alettii sit kutsuu Valtoseks.
Ihan hyvä kyl et noi Ihmiset haki mut. Ois ihan kauheeta jos oisin paleltunu kuoliaaks. Aatelkaa, ei ois mua oleskaa. Ja on noi aika mukavii noi mun Ihmiset, vaik ei ehkä kovin viisaita ookaan.

Mut nyt tuli nälkä, tämä kissa menee vaatii jotain herkkui. Tos ylhääl on kuva musta, kun oli asunu tääl vasta vähä aikaa. Mä makoilen siin äipä...eiku siis Ihmisen tossuje pääl. Nyt ruokailee. Jatkan toisen kerran näit muistelmii.