Jo siinä vaiheessa kun heräsin sateen ropinaan olisi pitänyt tajuta vetää peitto uudelleen korviin ja nukkua tämän päivän ohi. Räytynyttä aamufiilistäni ei ollenkaan kohentanut karvaisen kaksikon suorittamat terrori-iskut, joiden jäljiltä löytyi sohvalta kukkamultaa, lattia lainehti vedestä ja toinen yksilö uhanalaisesta puhtaiden hyvien sukkaparien lajista oli sijoitettu hiekkalaatikkoon. Ilmeisesti sukkapolo oli pikkuterroristin mielestä menettänyt henkensä ankarissa taisteluissa ja odotti hautausta.
 
 Koska olin jo myöhässä muutenkin, päätin valmistaa otuksista karvahatun tai ainakin korvaläpät vasta kotiin palattuani.              
Jostain käsittämättömästä syystä johtuen päätin kävellä Suolakaivokselle. Muutaman minuutin tassuteltuani oli jo läpimärkä ja muistin omistavani sateenvarjon. Oikein hyvän iloisen värisen sateenvarjon, joka lekotteli onnellisena ja kuivana hattuhyllyn päällä.
  
 Työpäivä meni asiakkaille muristessa, kollegan radion antennin pureskelemisesta haaveillen (ne soittolistat), kahvia juoden (kieli paloi) ja numeroita pieleen pyöritellen.
 Olin unohtanut täysin iltapäivän palaverin, joten mielikuvitus joutui koville keksiessäni jotain henkevää sanottavaa toimintastrategiosta ihan kylmiltään. Päivän huipennukseksi palaverin päätyttyä alkoi tämän vuosituhannen pahimmat nenäkuukautiset. En jaksanut edes jäädä kerjäämään säälipisteitä verisen nenäni kanssa vaan laahustin uudelleen alkaneessa sateessa kotiin.
   
 Taitaa olla parasta asettua perusasentoon sohvalle odottamaan pahan päivän ohimenoa.  
Ps.Kiitoksi Herkulle tunnelmaan sopivasta sivupohjasta