Tulipa eilen televisiovastaanottimesta kanava neloselta jälleen elämää suurempi 4D-dokumentti. Illan aiheena olivat kaverit, jotka fantasioivat jättiläisnaisista. Tosin itse en ohjelmasta katsonut kuin hieman alkua, tuli nääs nukkumaanmenoaika, mutta kyseinen ohjelma kuitenkin kirvoitti keskustelun pituudesta ylipäänsä. Mielenkiintoista, että monet pitkät haluaisivat olla lyhyempiä ja monet lyhyet pidempiä. Minäkään en ole kovin pitkäksi kasvanut ja käytän usein painoindeksintasauskenkiä (eli korkoja), joilla sujuvasti hämään (myös itseäni) olevinani muka yli keskimittainen.

Oikeastaan viihdyn vallan mainiosti täällä matalalla tasollani. Lyhyydestä on paljon etuja; harvoin tulee kolauteltua päätään vaikkapa auki jääneisiin kaapin oviin tai puun oksiin. Jos istuu pienessä autossa tai muussa ahtaassa paikassa, ei tarvitse pitää polvia suussaan tai kolautella päätään kattoon. Jos sattuu niin, että matkustaa Jaappaniin tai niille nurkille, ei tarvitse tuntea itseään varsinaiseksi jättiläiseksi, vaan sulautuu näppärästi joukkoon. Korkealle me lyhykäiset emme ehkä yletä kurottelemaan, mutta siksi varmaan pitkiä ihmisiä on olemassa - jotta he ojentelisivat ylähyllyiltä tavaroita pienille ;)  Pienenä on myös helpompi piiloutua, jos joku ylitsepääsemätön vaara, kuten hyökkäävä sapellihammastiikeri tai raivostunut pomo töissä uhkaa. Kaikinpuolin kätevää.

Mutta se kyllä minua ihmetyttää mistä ihmeestä se jääkaappi-pakastin yhdistelmän kokoinen heppu aina ilmestyy elokuvateatterissa / konsertissa / muussa tilaisuudessa istumaan eteeni?

-Mörkönen-