Pohdittiin tänään Kollegan kanssa, että on pöyristyttävä vääryys kuinka televisio syrjii tiettyjä ammatteja. Lääkäreistä, poliiseista, asianajajista, hautausurakoitsijoista jne jne on kyllä ohjelmia, mutta missä viipyy jännitysdraama urheista toimistotyöntekijöistä? Me kuitenkin joudumme käymään päivittäin huikeita selviytymistaisteluja apaattista ankeutumis/tylsistymiskuolemaa vastaan numeroiden ja byrokratian ihmeellisissä maailmoissa. Kollega heitti esiin pelottavan kysymyksen, emmekö me kiinnnosta ketään?
Ajattelin kirjoitella joku päivä aikani kuluksi huikean jännittävän eloonjäämiskamppailutarinan pelottomasta toimistotyöntekijä Mähösestä, joka yhdessä arkistosihteeri Saastamoisen kanssa pelastaa maailman. Näinköhän maikkari ostaisi sen.

Toinenkin ajatus tuli tänään mieleen. Varsinainen ajatusmyrsky, kun normaalisti tyhjässä päässä on pyörinnyt jopa kaksi aatosta.
Miksi ihmeessä ihmiset kyselevät itsestäänselvyyksiä ja sitten kun vastaus ei olekaan se odotettu, niin vastaaja on omituinen. Tänään hengailin megagigahifi-kopiokoneen seurassa, kun joku pakettia tuova Tyyppi kysyi: -Kopioimassako sitä ollaan? Vastasin totuudenmukaisesti, etten suinkaan ollut kopioimassa vaan kyseessä on molekyylisiirrin ja yritin siirtää jonnekin ihan muualle. Tyyppi suoritti jatkokysymyksen: -No, onnistuuko? Selvitin asiallisesti ja kohteliaasti ettei siirto ole onnistunut mitä ilmeisimminkään, koska siinähän minä yhä olla möllötin. Tyyppi kysyi vielä: - Oletko koskaan ajatellut että olet omituinen?
Joskus aikoinaan olin muuttamassa omasta postilaatikon kokoisesta yksiöstäni Miähen luokse, niin ainakin kolme naapuria ehti kysäistä olinko muuttamassa, kun odottelin ala-aulassa koko maallisen omaisuuteni kanssa Miästä ja muuttoautoa saapuvaksi. Selvitin, että pakkaan aina parin kuukauden välein tavarani laatikoihin, jotta tietäisin paljonko tarvitsen laatikoita sitten kun muutan. Ja taas sitä oltiin omituisia.
Miksi ihmeessä pitää kysellä itsestäänselviä asioita? Kai sitä muutenkin jotain jutun juurta keksii. Tai jos ei keksi, niin hiljaa oleminenkaan ei ole vaarallista.

Tämmöistä tänään. Iso helpotus, kun Vuodatus toimii taas. Plokeihinkin voi näemmä sitten jäädä koukkuun.
-Mörkönen-