Morjestus kisukaverit! Mie ku oon nykyään jo aika iso kissa ja en pelkää paljo olleskaa sitä keltasta demonia eli imuria, nii oon ruvennu auttelee Äippää myäs imuroinnis. Ja oli tosi hyvä ku olin paikalla ku Äippä viimeeks imuroi, se alko nimittäin murpattaan että meil on iha liikaa leluja, kun niitä putkahtelee vastaan koko ajan ja iha joka paikasta. Höh. Just kiva juttuha se on, meni mihin nurkkaa tahasa niis siält putkahtaa vastaa joku lelu. Jos menee vaik pöydän alle istuksii nii siält löytyy joku hyvä esimutusteltu hiiri mitä voi ruveta viskelee ympäriinsä, eikä tartte sit vaa istua nököttääs siäl pöydän alla.

 Mut oli se vaa hyvä,  kun olin vahtimas Äipän siivoiluu. Ois muute siivonnu roskiksee miu rakkaat leluparat, ainakin ne jotka nyt on vähäsen rikki pureskeltuja. Äippä ei sit kummiskaa raaskinnu heittää niitä ihan vaan vähäsen hajonneita leluja, kun mie kattelin nii hualestuneen näkösenä vieressä. Äippää rupes naurattaa ku mie vahin nii kovasti niitä rakkaita tavaroitani ja se sano, et mie oon semmonen leikkikalujäppinen. Aika hiano nimi. Se varmaan tarkottaa semmosta piäntä kissaa joka leikkii tosi ahkerasti. Kumma juttu ku noi lelut hajoo nii hirmu herkästi. Vähäse piän kisu pureskelee ja jo on hiireltä nahka irti tai muuten vaa lelu iha lytys. Sit  toi Valtonen viäl aina suarittaa alkukäsittelyn ku saahaa uusia leluja. Se puree ain leluilta ekaks hännän irti ja sit mie saan vasta ne leikkiin. Hassu Valtonen. Mut nyt miu pitää taas lähtiä vähäse leikkimään ennen koripäikkäreitä ja Äipän kotiintuloseremoniaa.

Morjens! T: PikkuVeikkis