Hmm. Taidan olla elossa. Luulisin. Ainakin suurimmaksi osin. Ilmeisesti taidan myös jäädä henkiin. Tosin olen niiskutellut aivoni ulos ja kun lähtökohtakaan ei ollut kovin hääppöinen, olen sitten varmaan zombie. Eilisen unipäivän jälkeen olo oli aamulla miltei ihmismäinen, joten raahauduin Kaivokselle. Miksi pitää hyvä Romuska-viirus itsellään, kun voi tartuttaa sitä ympäriinsä ;) Tai kerätä ainakin säälipisteitä römeällä yskällä, käheän seksikkäällä Bonnie Tyler-äänellä ja muutenkin räytyneellä olemuksella.

Tosin täällä töissä zombailustani ei taida juurikaan olla hyötyä. Yritin äsken avustaa kahta pukuherraa megagigahifikopiokoneen käytössä. Kyseinen aparaatti vaatii tunnuksen ja ei jostain syystä kelpuuttanut minun tunnustani. Vaati lukuisia yrityksiä ja käheää murpatustani ennen kuin tajusin, että olin yrittänyt naputtaa koneelle pankkikorttini tunnuslukua. Ihan hyvä juttu kuitenkin, sain vuodenvaihteessa uuden pankkikortin ja olin unohtanut tunnusluvun. Muistuipas sitten lopulta mieleen, saanpahan taas käteistäkin. Herratkin olivat kovin iloisia, kun muistin lopulta tuon kadoksissa olleen rahannosto tunnuksen ja vielä iloisempia kun loppujen lopuksi muistin kopiokoneenkin tunnarin.

Toinen osoitus zombiudestani on se, että näin viime yönä piiiitkän unen Susan Kurosesta ja Matista. Unessa asuin omakotitalossa pitkän pihatien päässä. Tie jatkui vielä minun taloni ohi ja tien päässä oli Susanin talo. Olin jostain syystä ottanut työkseni avata tiellä olevaa porttia, jos Susalle tuli vieraita ja kieltäytyä avaamasta sitä, jos siihen ajeli mediaväkeä. Vähänkö alkoi palaa pinna siihen portin availuun, kun sitä porukkaa ramppasi ihan koko ajan. Ja Matti tuli kylään joskus aamuviiden aikoihin. Sanoinkin Susalle tosi rumasti, kun se alkoi vielä soittelemaan päivittäin sieltä omasta talostaan ja kyselemään josko niitä mediaihmisiä on kuinka paljon nurkilla käynyt. Ärsyttää kyllä tommoinen, kun ei anneta ihmisen nukkua edes rauhassa.

-ZombieMörkönen-