Mie oon täs viime aikoina ollu tosi kiireinen kissa. Oon nimittäi alkanu treenaa iha tosissaa tota vuarikiipeilyy. Ku Valtonenki sano, et on aikas noloo jos kissa pelkää korkeita paikkoi, nii miepä päätin ruveta harjotelee tota kiipeilyhommaa.
Ekaks miä harjottelin vaatekaapis. Hyppäsin toiseks alimmalle hyllylle ja sit aloin sillai pöngertää hylly kerrallaa ylöspäi. Se onkii aika haastavaa, ku piti heittäytyy ain siihe hylly reunal roikkuu etutassuilla ja yrittää sit pukeltaa takatassuil itteensä ylöspäin. Loppuje lopuks Äippä sit tuli ja sano, et mie niiku tiputtelen kaikki vaatteet alas ja siihenhä se sit loppu sen vuoren valloitus.
Sit mie siirryin harjottelee kylppäriin suihkuverhoo ja pyyhkeisiin. Varsinkii tos suihkuverhos tarttee taitoo ku se heiluu kovasti koko kiipeilyn ajan. Ja ain välil Ihmiset yrittää estellä. Ne varmaa pelkää et mie tipahan ja satutan itteni. Mut ei mie tipaha, ku oon jo aikas taitava ja en oo mikää pentu enää.
Paras vuori on kuiteskii toi vaatenaulakko. Äippä ei vaa ymmärrä laittaa sen pitkää villakangastakkii naulakkoo vaa on jostain syystä siirtäny sen kaappii. Höh. Se on just paras takki kiipeilyy, kynsil saa erinomaisen otteen siit.
Vuorikiipeily on nii rankka harrastus, et tarttee syyä tosi paljon. Ja sit lepo on kans tärkee juttu. Ja se on hyvä juttu, ku oon sylis nii Äippä ain hieroo miun tassui. Tassutha on kovil tos vuarien valloitukses.
Kyl täl treeniohojelmalla miust tulee viäl tosi kova kiipeilijä. Ja sit mie kiipeen ihan joka paikkaa.
Terkui, PikkuVeikka
Tänää iski väsy kylppärin vesipistees. Ootin vaik kui kaua et hanast tulis vettä ja nukahin sit vahingos.
Kommentit