Terve kissat! Miulla on ollu vähä kiireitä viime aikoina, kun on pitäny puuhastella tualla parvekkeella ja sit käytiin kans maalla. Siellä oli taas jännää, tein hienoja löytöjä, mut niistä runoilen vähä myähemmin. Nyt mie runoilin vähäse tuosta mein parvekkeesta, se kun on nyt vihdoin avautunut myös meikäkissallekin. Paitsi yks päivä en voinu mennä sinne, ku siellä kuulu semmonen iha kamala kummitusääni. (Toim. huom. tuuli ujelsi lasien rakosista)  "UUUUU-UUUU-UU" se ääni sano ja mie pysyin varmuuden vuoksi sisällä. Välillä kävin kurkkaas ovella, mut aina se kummitusääni vaan huuteli siäl. Valtonen ei jostain syystä pelänny sitä kummajaista yhtään. Mut kyl mie vielä sen kummajais-jutun selvitän. Nyt vähä runoutta:

On se vaan hieno asia,

että saatiin parvekkeelle lasia.

Parasta on semmoinen seikka,

että nyt partsille pääsee myös Veikka.

Siellä voi aina keksiä leikin uuden,

tai tehdä pikkuisen tuhmuuden.

Oli jäänyt sinne vielä kesäkukat, sen huomioin.

kukkalaatikkoa siis kovasti puutarhuroin.

Ensin kukat laatikosta kiskoin,

sitten mullat lattialle viskoin.

Kaksin tassuin kaivoin multaa,

aattelin, et Äippä kiittelisi kissakultaa.

Mutta vaikka olikin kukat jo ihan kuivia,

näytti Ihmiset ilmeitä nuivia.

Mut pian saa ahkera puutarhuri palkinnon,

aikoo Äippä kantaa partsille kanervakukinnon.

 

Runoili: PikkuVeikka