Minulla on projekti. Kun sattuu niin, että olla möllötän ulkona ja on kirkas pimeä ilta / yö, odottelen aina että Otavasta tipahtaisi yksi tähti. Olen harrastanut tätä jo pitkään, toistaiseksi kuitenkin kaikki seitsemän tähteä ovat paikoillaan. Kun kerroin tämän Kollegalle, hän totesin että olen pateettinen.
En minä ole pateettinen. Eikä toisten harrastuksia saa väheksyä. Minullehan tapahtuu kaikkea jännää.
Tänäänkin haastoin Apatian kaksintaisteluun. Apatia voitti. 6- 0.
Pohdiskelin myös, että pitäisi kirjoittaa tiedekirja älyrajoitteisille ihmisille. Tiedän esimerkiksi ihmisen, joka on todella kauan luullut, että alkuaineet ovat tuli, vesi, ilma ja maa. Näin ei olisi käynyt, jos tiedemaailmalla olisi ollut tarjolla tarpeeksi selväsanainen opus.

Railakkaita nämä maanantait. Varsinkin näin loman jälkeen. Bläääääähh.
-apaattinen Mörkönen-