Lunta tulee yhä. Maailma taitaa pian hautautua. Onneksi me asutaan ylimmässä kerroksessa, pääsee ainakin toistaiseksi vielä Kissa-Valtosen kanssa parvekkeelle. Se on sitten kumma eläin. Tänä aamunakin oli kamala piipitys parvekkeen ovella, sinnehän se oli sitten mentävä tuiskutuksesta viis. Kissa pomppi ja tamppasi ihan innoissaan lumessa, hirveällä rimpuilulla sain sen sitten sisälle. PikkuVeikka suhtautuu lumeen peruskissamaisemmin, kurkkasi oven raosta ja ampasi varmuuden vuoksi pöydän alle piiloon ettei vaan joutuisi ulos.

Autoparka ei ole enää lumimöykky. Se on hautautunut kokonaan hankeen. Onkohan sillä yksinäistä siellä? Luuleekohan se olevansa hylätty? Kunhan pihallemme joskus eksyy kiinteistöhuollon aura-auto, täytyy tehdä urotyö ja kaivaa välittömästi matkustusvälineeni esiin. Tosin tämä tuskin tapahtuu kovin äkkiä. Lähikatujamme ei ole turhaan aurattu, tänään lähes koskemattomien kinosten keskelle ilmestyi pikkuriikkinen työkone. Se oli varmaan jonkun ison aura-auton tai traktorin poikanen vielä. On siinä hellyttävällä pikkukoneella urakkaa. Toivottavasti se ei juutu sinne lumeen kiinni, kuten vastapäisen talon Äijämiehen ylpeys - nelivetoinen maasturi. Siellä se oli jumissa eilen Äijämieskin maastureineen. Jännitetään nyt suuntaako se autoliikkeeseen vaihtamaan maasturinsa johonkin telaketjupanssarivaunuun. Mutta tsemppiä vaan pikku-pikku työkone!!

Olisi kyllä aika jänskää, jos lunta tulisi niin paljon että hautauduttaisiin ihan saarroksiin. Sitten voisi kaivella lumeen sellaisia tunneleita, että pääsisi käymään kaupassa herkkuostoksilla. Ilman herkkujahan saarroksissa olo olisi pelkästään kurjaa. Ja yhden tunnelin voisi kaivaa sitten lumen pinnalle, että pääsisi savuttelemaan ja kolmannen tunnelin leffavuokraamoon tai kirjastoon.

Talvista torstaita!