Kaikki viereisten pöytien väki on yhä sairaina. Olen ihan kuin orpo piruparka. Normaalisti pähkäilen heille kaikkia tärkeitä asioita, jotka työn ohessa päähän pälkähtävät. Nyt pitäisi huudella naapurihuoneisiin mietintöjään, joten pähkäilenpä sitten tänne vähäsen.

Mitähän siitä tulisi, jos elämä olisi musikaali. Nyt olisi varmaan sellainen hetki, että voisi revetä laulamaan jotain menevää sävelmää vaikkapa paperikasoista, sateesta tai ihan mistä vaan. Ja kaikki samassa huoneessa olijat intoutuisivat laulamaan mukana ja joku villiintyisi tanssahtelemaan työpöydällään ja pudottaisi vielä näyttöpäätteensä. Työhuoneeseen saapuvat asiakkaatkin hymisisivät taustoja ja sitten yht´äkkiä kaikki hiljenisivät töittensä ääreen. Lattialle leijaileva höyhen Pikkupomon puuhkatanssin jäljiltä muistuttaisi edeltäneestä musiikkihetkestä.

Ruokatunnit virahtaisivat aina pitkiksi, kun tulisi vetäistyä joku herkkä ruoka-aiheinen ylistysaaria. Vaikkapa Oodi banaanille. Kotimatka saattaisi kestää ikuisuuden, kun kaikkiin ohikulkijoiden saamiin musiikkikohtauksiin pitäisi tietenkin osallistua. Jos ei muuta niin ainakin tanssahtelemaan sinne taka-alalle.

Voisi käydä aika rankaksi tuo musikaalielämä. Nyt ruokatunnille! (Hyräillen serenadia sämpylälle)