Tulihan se lumimyräkkä sitten sieltä. Ehdin eilen jo manailla, kun luvattu myrskytys ei tullutkaan. Olisi varmaan pitänyt olla ihan hiljaa. Eilinen kauppamatka-ajelu oli jo aika mielenkiintoinen; rekkoja jumissa, henkilöautoja jumissa, katuja tukossa...

Tänä aamuna se riemu sitten repesi. Lunta oli tullut yöllä noin viisi metriä. En edes yrittänyt arvailla mikä pihalla olevista lumikasoista olisi oma auto, mikä naapurin ja mikä pyykinkuivausteline. Tai olisihan se ollut jännää kaivella, kun ei olisi ollut hajuakaan mitä sieltä lumen alta paljastuu. Turhaahan tuo auton kaivaminen olisi ollutkin, ei sitä pihasta olisi saanut pois kuitenkaan.

Koska kotitietä ei ollut aurattu, kaivoin tieni kohti Suolakaivosta. Oikeasti iski välillä epätoivo, kun humpsahdin reisiä myöten kinokseen. Ei oikein tiennyt itkeäkö vai nauraako, kun tuiskahti turvalleen sinne lumeen. Nauratti sitten kuitenkin. Juolahti jo mielikuva siitä, että joudun soittamaan palokunnan kaivamaan minut hankesta esiin. Urhean uudisraivauksen jäljiltä pääsin vihdoin ja viimein Suolakaivokselle. Tämänkin rakennuksen näkemisestä voi sitten ilahtua. Normaalisti matkaan menee noin 20 minuuttia, tänään möngersin lumessa saman matkan vajaaseen tuntiin. Nyt porukka soittelee, etteivät ne pääse töihin, kun lunta on niin valtavasti ja teitä ei ole vielä aurattu. Ja joku onneton on jäänyt jumiin matkalle.

Hassua. Luonto 1 - Ihmiset 0. Ja lisää lunta on kuulemma luvassa. Tämähän käy kiintoisaksi.

- uudisraivaaja Mörkönen-