Kurrrmau kaikki kissat!
Oli nimittäi aikas hauska viikonloppu, pitkä semmonen. Ihmiset lähti johokii reissuu ja me kissat päästii siks aikaa maalle hoitoo. Siel oli nii hirveesti tekemistä, et me oltii maanantaina ku kotiuduttii ja viäl eilekii tosi väsyneitä. Ihmisil oli tiätty kauhee ikävä mua, tai siis meitä. Toinen niistä on iha nuhane, arvelisin et se on kissaseuran puutostauti.
Ainoo huono juttu tos maalla "mummolassa" käymises on se et joudutaa matkustaa kisukopissa autossa. Mä en siit pahemmi stressaa ku oon jo aikas tottunu matkustaja, mut Veikka piipitti koko matkan vaik mä aina yritin rauhotella sitä kurisemalla. Mut se vaa piipitti.
Maalla me juostii ihan kamalasti. Siäl on paljo enemmi tilaa ku tääl kotona ja kehitettii sellanen kissaralli mis juostaa hurjalla vauhdilla lenkki työhuone-eteinen-olkkari-keittiö-toinen eteinen-rappuset-yläkerta niin monta kertaa ku vaa jaksaa. Sit kaikista parasta oli, et mä pääsin tekee piiitkiä valjasulkoiluja. Puutarhassa oli ihan ältsin hyviä hajuja ja kaikkee mielenkiintosta tutkimista.
Yks kerta ku olin siäl ulkona, nii siin naapuris asuva tyttökissa törmäski sinne mun puutarhaa. Se rupes pörhistelee ja vähä sähis mulle. Sit se teki semmosii valehyökkäyksii ja pörhisteli vaa koko aja. Mua rupes ottaa päähä, ku se kuitenkii on niiku mun puutarha ja toine vaa tulee sinne sihisee. Mä pörhistin sit kans ja hyökkäsinkii takasii (vaik siin valjais roikkuva ihminen vähä hidastikii toimintaa), ni joha se naapurinkissa usko ja luikki häntä koipien välis kotiisa. Ei tietty mikää ihme et se läks karkuu, ku mä oon kuiteskii tosi paljo pörheempi ku se.
Mahtava reissu. Onneks Ihmine lupas et jouluna lähetää sit koko porukka uudestaa sinne maalle.
Veikkakin haluu kertoo jotain, annan vuoron sille.
Terveisin, Kissa Valtonen


Se o Veikka täs tere! Me oltii sit maalla. Siä oli iha superii. Vaik miuta vähä siin autos itkettikii. Sit miuta rupes vähä itkettää ku noi omat ihmiset läks pois ja miul tuli iltasylin aika ja Äippää ei ollukaa missää. Kävelin sit Äipän äitin peräs ja selitin kauheesti sille et ois miun iltasylin aika. Ja arvatkaas, se tajus mitä mie tarkotin ja istu sohvale ja mie pääsin syliin. Sit mie olin taas ilone ja rupesin hurisee.
Valtone kävi ulkoilees ja mie tutkin sil aikaa siäl sisällä paikkoi. Löysin kaikee jäntskää. Sit juostii Valtosen kaa ainakii miljoona kilometrii. Ja sit omat Ihmiset tuli takasii. Kotona istuin varmuude vuoks koko illan Äipän sylis. Jouluna sit menää kaikki sinne ja mie voin jatkaa vähä keske jääneitä tutkimuksiini.
Terkui, PikkuVeikka