Huomasin tänään, että minusta on tullut vanha ja väliinpitämätön. Törmäsin lähikaupassa  ihmiseen jota lähemmäs kymmenen vuotta sitten inhosin yli kaiken. Nyt tuon ihmisen näkeminen ei herättänyt minussa mikäänlaista ärsytys-, raivostus-, inhotus- tai muutakaan reaktiota. Suurempia tunteita herätti se, etten löytänyt kaupasta kauraisia sämpyläjauhoja.
Takavuosien superinhokista on tullut täysin yhdentekevä. Tosin ei minua kyllä vieläkään haittaisi, jos kyseinen tapaus joutuisi Nasan virheen vuoksi satelliitiksi maata kiertävälle radalle tuhanneksi vuodeksi (satakin riittäisi), mutta en kyllä jaksaisi käyttää omaa energiaa tuon tapahtuman edesauttamiseksi.
Yritin muistella miksi kyseistä ihmistä tuli aikoinaan niin kovasti inhottua, mutta en oikeastaan muistanut syytä siihen. Ainoa mitä muistin oli se valtaisa yhteenkuuluvuuden tunne, jota koimme erään Ystävän kanssa keskusteltuamme aikoinaan tuosta inhokista ja todettuamme että inhosimme häntä yhtä paljon.
Olin tänään kovin ylpeä tästä aikuismaisesta reaktiostani.
-vanha ja viisas Mörkönen-